torstai 6. marraskuuta 2014

Marraskuun lumisia kuvia ja infoa tulevaisuudesta

* Tää postailu on nyt ollut todella vähissä, (koulukiireet, lehenjako yms.) joten päätin tässä tekaista edes tälläisen pikaisen postauksen*

Täällä on ollut nyt ihana ilma pari päivää, tosin hieman kylmähkö (ainakin minun makuun), joten lähdin kuvailemaan lumista luontoa. Kauaa en ulkona viipynyt, kun alkoi liikaa palelemaan ja kamerastakin loppui akku keskenkaiken. Kameran kanssa oli hieman ongelmia valotuksen kanssa. Osa kuvista on mukavan valoisia, mutta muutamasta kuvasta tuli jonkin syyn takia hirveän pimeitä, vaikka kuinka yritin asetuksia säädellä. Kuvista olisi saanut todella paljon hienompia pitkällä objektiivilla, mutta en valitettavasti omista sellaista.
      Ensi kerralla pitääkin lähteä ihan ajan (ja riittävän paksun vaatekerroksen!) kanssa kuvailemaan. Ehkäpä sitä muistaisi sen kamerankin sitten täyteen ladata ;)


























Tällä viikolla ei varmaankaan enää tulee postausta, mutta maanantaina ajattelin tehdä postauksen Muusan liikutuksesta. Ajattelin nimittäin osallistua Muusalla seuraaviin (Tammikuussa on seuraavat) koulukisoihin, helppo C luokkaan ja maanataina ajattelin kokeilla sellaista "harjoitusrataa", siitä sitten tarkemmin maanantaina.
       Ajattelin myös, että mitä mieltä olisitte Joulukalenterista? Tekisin siis joulukuussa 24 päivän ajan, "luukkuna" sellaisen erikoisemman postauksen eli en kirjottaisikaan lainkaan tunneista tai Muusan liikutuksista vaan ihan jotain muuta. Halutessanne voitte myös ehdottaa postaustoiveita Joulukalenteriin. Kertokaahan mielipiteenne tästä asiasta! :)