Liikutin eilen Muusan poikkeuksellisesti kun Veeralla ja tämän äidillä oli muita menoja. Päätettiin harjoitella hyppäämistä, kun en ole Muusalla vielä hypännyt kertaakaan rataa, niin pitihän sitäkin nyt harjoitella. Laitoin kentällä 3 pientä ristikkoa ja kavaletin. Esteet olivat vain jotain 30-40 cm:n korkuisia, mutta en ole hypännyt kauheasti niin en kehdannut hirveän korkeita laittaa.
Aluksi lämmittelin Muusan ja herättelin vähän reippaammaksi, kun oli hieman laiskalla tuulella. Lämmiteltyäni tarpeeksi, aloitin parilla "verkkahypyllä" kavaletilla. Ne menivät ihan hyvin. Sen jälkeen siirryin hyppäämään ristikkoa ja sarjankin tulin pari kertaa. Aluksi onnistui ihan hyvin, mutta sitten muutaman hypyn jälkeen, kun Emmi ja Pepita tuli siihen kuvaamaan, niin hypyt alkoivat mennä huonommin. En tässä nyt yritä mitään sanoa, että se olisi heidän vikansa, päinvastoin. Pepita ja Emmi juuri neuvoivat minua siinä samalla ja neuvot auttoivatkin. Esimerkiksi jos he eivät olisi tulleet neuvomaan, en olisi tiennyt, että este-istuntani on niin kauhean pystyssä. Välillä jopa näytti, että olisin ollut melkein pystysuorassa hypyssä.
Näissä kahdessa kuvassa näkyy hyvin, miten pystyssä välillä hyppäsin. Alemmassa myös näkyy, että jäin vetämään Muusaa suusta... |
Sarjalla minulla oli eniten ongelmia, ei niinkään ritikolla tai kavaletilla. Myös laukkojen laskeminen ei ollut aivan hallussa; lähdin muutaman kerran liian aikaisin hyppyyn ja se ei ollut mitään kaunista katsottavaa. Sarjan väliin piti tulla 2 laukka-askelta, mutta en saanut ajettua Muusaa tarpeeksi siinä välissä, niin ennen toista estettä Muusa teki aika useasti sellaisen pienen askeleen ja sitten hyppy meni aina huonosti.
Harjoiteltiin sitä sarjaa pari kertaa ja jonkin ajan päästä piti laittaa sarjan esteet puomeiksi, kun Muusa rupesi siinä jotain riehumaan; olin kääntymässä kulmasta sarjalle niin poni rupesi kiihdyttämään, nosti pään ylös ja jotain siinä pomppi. Tämän se teki muistaakseni noin 5 kertaa. Tultiin puomit muutaman kerran rauhassa ja sen jälkeen nostettin samankokoisiksi pystyiksi.
Meinasin tipahtaa. Aika hienosti tuo jalka tossa, kun toinen jalustin lähti jalasta xd Tämäkin epäonnistuminen oli sarjan toisella esteellä. |
Mitähän tässä tapahtuu? Tämä taisi olla yksi niistä muutamista "hienoista" hypyistä, jotka eivät epäonnistuneet vain sarjalla :D |
Pahoitteluni vielä siitä, että en pystynyt tekemään radasta sellaista kuvaa, jotta olisitte ymmärtäneet esteden sijainnit paremmin. Yksinkertaisesti minulla ei vain riittänyt aika sen tekemiseen. Hyvä, että sain edes tämän postauksen tehtyä!
Kuvat (c) Pepita Reinikka
Miltä meno näyttää kuvissa? Onko jotain muuta kommentoitavaa?
Hyvin arvioit ratsastustasi ja esteiden pito matalalla on järkevää. Ehdottaisin, että menisit ratsastustunnille harjoittelemaan hyppäämistä. Tunnilla saisit opettajalta neuvoja esteistuntaan ja hyvän laukan säilyttämiseen. Lopuksi: oli mielenkiintoinen ja hyvä postaus.
VastaaPoistaKiitos! Haluasisinkin tunnilla hypätä, mutta on vain sellainen pieni ongelma, että tunnilla hypätään niin vähän :( Enkä kehtaa mennä estetunneille, kun siellä ne ratsastajat on niin hyviä ja tulisi niin typerä olo siellä tunnilla, kun ei osaa mitään... Haluaisin silti opetella hyppäämään ja olenkin tässä odotellut, että milloin tunnilla voitaisiin hypätä. Kiva kuitenkin, että pidit postauksesta! :)
Poista