perjantai 19. joulukuuta 2014

Luukku 19: vuokraponini Muusika "Muusa"


 * Kone on saatu kuntoon ja näin Joulukalenteri voi jatkaa kulkuaan!*

Aloitetaan nyt ihan aluksi siitä, että Muusa ei periaattessa ole minun vuokraponini,  sillä  minun ei siitä tarvitse mitään maksaa. Käytän kuitenkin tätä termiä, sillä se tuntuu jotenkin luonnollisemmalta.
    Muusan omistaa ystäväni Veera Niskanen. Muusa on rodultaan eestiläinenatsuponi, mutta siinä on myös hieman Arabia, mikä johtaa vähäiseen kuumumiseen esim. maastossa. Olen vuokrannut Muusaa vasta hieman alle puoli vuotta, mutta ponin kanssa on tullut touhuiltua vaikka mitä, pulkkakin on perässä ollut :D Miksipä sitä vain koulu vääntämään, kun on mahdollisuus tehdä välillä jotain muutakin? Yksi näistä on hyppääminen.
      Voisinkinbkertoa hieman Muusan hyppytyylistä... Muusalla on hieman erikoinen hyppytyyli: jos Muusa ei aja oikeasti kunnolla esteelle (koskee enimmäksen jotain yli 80cm esteitä), juuri ennen estettä Muusa jarruttaa ja hyppää vasta sitten. Tälläinen hyppytyyli tuottaa hieman vaikeuksia pysyä hypyssä  mukana, mutta harjoittelu tekee mestarin ;)
      Pidän Muusan luonteesta erityisen paljon. Muusa on nimittäin aika luottoponi; se ei säiky helpolla, eikä ratsastajan väärinpäin laukaaminenkaan tuota ponille ongelmia. Ainoa, mitä Muusa pelkää ihan hirveästi on rekat. Niitä se ei siedä ollenkaa ja jos rekka tulee tiellä vastaan on viisainta laskeutua satulasta. Pienempiä autoja se ei kuitenkaan säiky.
     Muusa on myös oikein kiva ratsastaa paitsi, jos sillä on sellainen muuli päivä. Sillon poni ei oikein suostu tekemään mitäään mitä pyytää ja tavallista enemämn saa eteenpäinkin käskeä. Muusaa saa kyllä mutenkin heti alussa ratsastaaa aika reippaasti, sillä muuten koko ratsastus saattaa olla aika tahmeaa.
    Muusan askeleista tykkään eniten laukasta. Minun mielestä se on niin ihanan tasaista! Ravi on myös aika helppo istua, varsinkin sellainen hitaampi ravi. Muusaa olen todella paljon tykännyt hoitaa ja ratsastaa. Isot kiitokset Veeralle ja sen äitille kuuluvat siitä, että sain Muusa ruveta vuokraamaan! :)






2 kommenttia:

  1. Mun mielestä vuokraat muusaa :D Vuokraajan ei välttämättä tarvitse maksaa hevosesta mitään, mutta mun mielestä vuokraaja on sellainen joka liikuttaa, hoitaa ja tekee muut sovitut jutut. Hoitaja taas sellainen, että hoitaa hevosen ja tekee sovitut asiat esim. siivoaa karsinan ja laittaa ruuan mutta ei liikuta hevosta. Liikuttaja on sellainen, että vain liikuttaa ja tietenkin hoitaa liikutuksen yhteydessä. Tästäkin asiasta on monia mielipiteitä, mutta siinä on minun mielipiteeni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäki oon kyllä sun kans samaa mieltä :D Laitoin vaan tollee, ku jotkut väittää nii kovasti vastaan et "ei se oo vuokraamista jos siitä ei maksa..." :D

      Poista

- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!