torstai 15. tammikuuta 2015

Askellajit

*Otsikko on ehkä hieman häämäävä, mutta postauksen ideana on siis käydä läpi ongelmakohdat eri askellajeissa. Olen nähnyt tälläisen postuksen muutamassa blogissa, joten ajttelin tehdä tämän itsekkin.*

Käynti
Käynnissä osaan mielestäni istua ihan hyvin. Käynti on askellaji, missä muistan vielä keskittyä istuntaani, käsiini ja kantapäihin. Käynnissä vedän helposti käsiäni kaulan yli taivuttaessa. Sisäjalkaa käytän ympyrällä liian takana ja nostan kantapäätä ylöspäin. Suoralla ei kuitenkaan niitä ongelmia  ole.



 Ravi
 Ravissa minulla on ongelmana saada istuntani hyväksi useimmilla hevosilla. Jännityn aika usein  juuri harjoitusravissa ja rupean jännittymisen myötä myös pomppimaan satulassa. Joskus nojaan myös harjoituravissa liikaa taaksepäin ja jalkani siirtyvät tällöin liian eteen. Myös ulkokäden pitäminen kiinni kyljessä tuottaa jonkin takia minulle ongelmia. Käsi lähtee aina harhailemaan jonnekkin muualle ja opettaja joutuu minulle siitä usein huomauttamaan. Tässä askellajissa minulla on  vielä tosi paljon työstämistä!

 





  Laukka 
 Laukassa nojaan myös aika usein liikaa taaksepäin ja varsinkin kuumuvia hevosia jarruttaessa taas liikaa etenpäin. Ympyrällä laukatessa tahdon itse kaatua sisälle päin ja ilman satulaa mentäessä jalka siirtyy liikaa eteen. Kantapäällä on myös tapana nousta liikaa ylöspäin. Mielestäni minulla ei ole hirveästi muita ongelmia laukassa.




 
Esteet
Minähän en ole hirveästi hypännyt, joten parantamisen varaa löytyy kaikkein eniten! Ensinnäkin istuntani on ihan hirveä ja minulla on tapana kumartua liikaa kaulalle. Hassun hypyn tullessa koko hyppyni menee yleensä ihan pilalle, jään suuhun kiinni ja ihan jälkeen hypystä.




Mitä ongelmia teillä on istunnnassa ja kiinnitättekö itse niihin paljon huomiota?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!