lauantai 28. helmikuuta 2015
Uusi hevostuttavuus
Kävin eilen Pappilanniemen yksityistallilla testaamassa erästä vuokrahevosta. Hevonen on vielä kesällä juossut ex-ravuri Utter hornline, tutummin Utteri. Utteri
on ihanan seurallinen ja kaikinpuolin kiltti. Hevonen on aika osaamaton, mutta yrittää silti tehdä parhaansa ja oppiikin nopeasti. Laukatahan Utteri ei vielä osaa, muutaman noston vain tehnyt satunnaisesti, mutta omistaja kertoi heidän rupeavan ensi viikolla hevosen laukkaamista työstämään. Utterilla on ex-ravurina tosi vaikeat askeleet ja harjoitusravissa istumista en voi vielä ajatellakkaan. Aluksi tuntui muutenkin siltä ettei ratsastuksesta tule mitään, kun hevonen on tottakai ex-ravurina aivan erilainen ratsastaa kuin mihin on tottunut. Tykästyin kuitenkin siihen niin, että halusin ruveta sitä vuokraamaan.
Utteri on tosi herkkä paino- ja pohjeavuille ja minulla kestikin vähän aikaa tajuta kuinka hevonen oikein toimii. Utteria ei nimittäin ohjailla hirveästi ohjista, muuten hevonen lähtee ihan minne sattuu. Ratsastajalla pitää olla myös herkkä käsi, kovakätisellä Utteri vain painaa kädelle ja menee lujasti. Vaikka pidän yleensä ns. "helpoista" hevosista ja niistä joilla on tasaiset askeleet, niin silti Utterissa on jotain puoleensavetävää. Koko paikka oli muutenkin tosi mukava ja hevosten omistaja yksi mukavimmista ihmisistä, joita olen tavannut! Vaikka tämä ensimmäinen kerta menikin aika huonosti, niin kyllä se siitä sitten lähtee paranemaan, kun hevosen askeliin tottuu ja jaksaa vain kovalla sisulla harjoitella. Olenkin ajatellut nyt seuraavilla kerroilla ruveta kunnolla harjoittelemaan harjoitusravissa istumista, painoapujen käyttöä ja ylipäätään totutella ratsastamaan tällä erilaisella, mutta ihanalla hevosella.
Luulen, että harjoittelu vähän vaikeammilla hevosilla auttaa minua kehittymään eteenpäin, etenkin istunta voisi parantua, kun oppii Utterin ravissa istumaan. Tällä näkymin rupean käymään tallilla lähes viikottain, luultavasti Perjantaisin (Perjantai on nimittäin minulla niitä ainuita päiviä, jotka ajallisesti sopivat). Kuvia minulle ei Utterista ole, mutta ensi kerralla ajattelinkin kysyä hevosen omistajalta kuvaamisesta ja kuvien käytöstä. Ensi viikon Sunnuntaina käyn Utterilla taas ratsastamassa ja sitten saattekin luultavasti kuvia hevosesta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!