Mistä hevosharrastukseni sai alkunsa? Olen aina ollut hevoshöperö tyttö, ihan pienestä pitäen. En päässyt kuitenkaan pienenä vielä hevosharrastukseen mukaan, kun vanhempieni mielestä se oli liian kallis harrastus. Pääsin vain muutamia kertoja pikkusiskon kummisedän mukana käymään Kylmän tallilla, kun siskon kummi on tallinomistajan, Annen, hyvä kaveri. Kävimme siellä aina vain katselemassa hevosia ja poneja. Eräänä päivänä 10 vuotias Jenni pääsi vasta ensimmäistä kertaa hevosen selkään. Tällöin menin siskoni kanssa puolituntia Bastilli nimisellä ponilla.
Pääsin käymään eräällä Sotkamon tallilla (jonka nimeä en muista) pari kertaa ukin mukana ratsastamassa serkkuni ja erään toisen tytön kanssa. Se loppui kutenkin siihen, kun tallilla ei saanut enää itsenäisesti ratsastaa vaan olisi pitänyt mennä tunnille. Siinä sitä sitten piti taas unohtaa heppaharrastus.
Siskon kummi kertoi minulle syksyllä 2010 Kylmällä olevasta heppakerhosta ja tottakai minä innokkaana rupesinkin siellä käymään. Opin sieltä monet perusasiat, kuten kavioiden puhdistamisen, suitsien laittamisen ja satuloimisen, karsinan siivouksen ja niin edelleen. Heppakerhossa kävin vuoden ajan. Joskus keväällä 2011 pääsin yhden heppakerhon vetäjän, Sadun, kaveriksi hoitamaan Ellua. Kävimme Ellulla ajelemassa ja hoidimme sitä yhdessä. Pikkuhiljaa opettelin itse taluttamaan siihen aikaan kovaa karkuriponia itsekseni ja pian hainkin sen jo itse tarhasta. Opittuania monia asioita Ellusta ja tallista, sain ottaa itselleni syksyllä vuonna 2011 oman hoitopäivän Ellulle. Siitä lähtien olen Ellua yksin hoitanut ja noin puolen vuoden jälkeen tuleekin 5 vuotta Ellun hoitajana täyteen.
Kesällä 2012 oli elämäni paras pävä; äiti lupasi minulle, että saan ruveta kesäloman jälkeen käymään Kylmällä ratsastustunneilla, tosin vain joka toinen viikko. Kehityin ensimmäisen vuoden aikana tosi nopeasti ja 4 kuukauden aikana pääsinkin ratsastamaan jo ilman taluttajaa. 1.1.2014 rupesin jakamaan lehtiä ja siitä lähtien olen käynyt joka vikko tunnilla maksaen itse omat tuntini. Kävin siis 1,5 vuotta vain jokatoinen viikko tunnilla, joten siihen nähden olenkin aika hyvin kehittynyt. Noin 3 kuukauden päästä olen käynyt toiset 1,5 vuotta tunneilla säännöllisesti lähes joka viikko ja ratsastuksen aloittamisesta tulee kesällä 3 vuotta täyteen.
Vuoden 2013 alussa pääsin siirtymään alkeistalutustunnilta alkeisjatkotunnille ja opin jossakin välin sinä vuonna laukkaamaan. Vuoden 2014 loppukesästä sain ruveta vuokraamaan kaverini ponia, Muusaa. Vuokrasin Muusaa noin puoli vuotta ja kävin 7.12.2014 talvella ensimmäiset kisani Muusalla. Muusan vuokraaminen jatkui vielä hieman joulun jälkeen, mutta sitten se loppui. Olin tässä välillä hetken, ehkä noin kuukauden, ilman vuokrahevosta. Eräänä päivänä kuulin kavereiltani Emmiltä ja Pepitalta Pappilanniemen yksityistallista, jossa olisi pari ex-ravuria vuokrattavana. Nyt olen löytänyt uuden vuokrahevosen tältä kyseiseltä tallilta, nimittäin Utterin.Utterin vuokraamisen aloitin 27.2.2015. Nyt sitä ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan...
Siinä pieni tarina siitä, kuina hevosharrastukseni sai alkunsa ja miten olen tähän tilanteeseeni
päätynyt.
Kuinka sinun hevosharrastuksesi sai alkunsa ja miten kauan olet sitä harrastanut?
Aiotko pärjätä kolme vuotta ratsastaneena jatkotunnilla käyvänä pärjätä exravurin kanssa...?
VastaaPoistaViimeksikin hevosten omistaja kehui minua ja sanoi minun pärjänneen tosi hyvin hevosen kanssa. Sinuna en puuttuisi toisten asioihin kun et edes tiedä minkä tasoinen ratsastaja olen. Ratsastusvuosien määrähän ei nimittäin vaikuta siihen, minkä tasoinen ratsastaja on. Ensinnäkään kyllähän sen itse tuntisi, jos hevonen on liian haastava ja minusta hevosella on mukava ratsastaa, enkä tunne sillä ratsastusta erityisen haastavaksi, joten uskon pärjääväni ex-ravurille, ainakin tälle hevoselle. Sinuna en myöskään sen takia puuttusi asiaan, kun et edes tunne koko hevosta...
PoistaAjattelitko lopettaa tunneilla käymisen nyt kun vuokraat sitä hevosta? Onko se suokki vai lämppäri?
VastaaPoistaHevonen on lämppäri, enkä tietenkään aio lopettaa tunneilla käymistä :) Eihän sitä muuten kehity, jos kukaan ei ole virheitä korjaamassa tai neuvomassa.
Poista