![]() |
Emilian ottama kuva. Minä tuolla taustalla XD |
lauantai 25. huhtikuuta 2015
Ratsastelua rantahietikolla
tai no oikeastaan järven pohjalla! :D Eilen kävin Utterilla vähän ratsestelemassa. Meidän oli ensin tarkoitus mennä maastoon (eli sinne tielle ratsastamaan), mutta omistaja kuuli kaveriltaan, että Paltaniemen vesi on niin matalalla, että siellä rannalla on hyvä ratsastaa. Päätettiin sitten lähteä sinne. Matka sinne sujui muuten ihan mukavasti, mutta hevoset eivät meinanneet aluksi millään mennä yli siitä "vähän märemmästä" kohdasta. Järven pohja oli tosiaan hyvässä kunnossa ja siellä oli hyvä ratsastaa! Mentiin siellä suurta ympyrää ja tein taivutuksia ja ympyröitä. Siinä ei hirveästi muuta pystynyt tekemään. Olisin saanut kokeilla Utterin laukkaa, mutta omistaja päätyi siihen tulokseen, ettei se ehkä ole järkevää, kun ympärillä ei ole aitoja. Utteri nimittäin menee vielä sellaista tosi reipasta laukkaa, joten oli aika järkevä päätös turvallisuussyistä. Tämä ratsastuskerta oli tosi mukava ja sääkin oli mitä parhain rannalla ratsasteluun :). Ensi perjantainakin voisin tuonne mennä, kun eihän sitä ihan joka päivä pääse rannalla ratsastamaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!