Kuukauden ratsastustauon jälkeen pääsin vihdoin taas satulaan! Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt...
Perjantaina noin kello kahden aikaan oltiin Emmin ja Utterin kanssa käppäilemässä kohti erästä Paltaniemen yksityistallia, jonka kentälle olin menossa ratsastamaan. Kun saavuimme kentälle käyskentelin siinä vähän aikaa, jonka jälkeen rupesin ravailemaan. Utteri oli tosi levottomalla päällä, eikä oikein kuunnellut mitään. Tein ympyröitä, jotta hevonen hieman rauhoittuisi, mutta jouduin välillä siirtämään käyntiin, kun Utteri ei meinannut millään rauhoittua. No, onneksi jonkinlaiset alkuverkat siinä sai tehtyä.
Oikean laukan nostaminen oli tosi haastavaa, mutta pari kertaa se sieltä nousi, mutta ei oikein pysynyt yllä. Sen jälkeen nostot eivät enää onnistuneet ollenkaan vaan minä päätin opetella lentämistä ja maistella hieman hiekkaa. Tipuin Utterilta nimittäin 5 kertaa! :`D Jännitin aina jotenkin oikean puoleni, jolloin jalustin lähti jalasta. Utterilla on ihan järkyttävän vaikea ravi istua, joten siellä oli aivan mahdotonta pysyä vain yhden jalustimen varassa :D Varsinkin, kun Utteri ei mennyt mitään hidasta ravia... Valahdin kolme kertaa peräkkäisissä laukannostoyrityksissä Utterin oikealle puolelle jalustimen irrottua, roikuin siinä hetken aikaa ja tulin jaloilleni maahan. Neljäs kerta ei kuitenkaan mennyt ihan samalla tavalla...
Kolme kertaa tulin tällä tavalla alas :D |
Sammakko :`D |
Viides tippuminen tapahtui loppuravien aikaan. Utteri ravasi ihan rauhassa, kunnes yhtäkkiä säikähti, löi jarrut pohjaan ja hyppäsi sivulle. Minähän tottakai sieltä pahaa aavistamattomana tipahdin ja vielä kivasti voltin kautta takapuoli edellä maahan :`D Pikkusen tuntu sen jälkeen takapuolessa, mutta se ei kestänyt varmaan kuin 5 minuuttia. Loppuverkoissa tein paljon ympyröitä ja muutaman kahdeksikon. Muuta en jaksanut ruveta enää vääntämään, kun Utteri meni loppuverkat niin nätisti ja rauhallisesti :) Olisi tehnyt mieli vielä jatkaa ratsastusta, mutta päätin kuitenkin lopettaa hyvin onnistuneeseen pätkään.
Tämä ratsatuskerta ei siis mennyt aivan niin kuin olisi pitänyt. Olen kuitenkin tyytyväinen onnistuneisiin vasempiin laukkoihin ja ylipäätään siihen, että sain Utterin edes laukkaamaan! Laukkasin itse Utterilla nimittäin vasta nyt ensimmäistä kertaa, kun aikaisemmin minulla ei ole ollut siihen hirveästi mahdollisuuksia. Oma tasapaino oli vain hieman hukassa ja paino siirtyi liikaa ulkopuolelle oikeassa kierroksessa. Se olikin luultavasti osasyy siihen, että oikean laukan nostot olivat niin haastavia. Ensimmäiset tippumisetkin koko ratsastusharrastukseni aikana tuli koettua, mutta oli meillä Emmin kanssa kyllä hauskaakin, kun naurettiin aina hirveästi tippumisilleni. Alastulotyylini oli nimittäin niin hieno :D Ensi kerralla sitten vähän paremmin! :)
Tosi hienostihan tuo menee! Ei ne tippumiset mitään haittaa ;) Kumpa itsekkin saisi sen laukkaamaan noin hyvin!
VastaaPoistaNiin, Utteri on kyllä hieno poika! Eihän ne toki mitään haittaa kunhan ei vaan satu :D Minusta se laukkaa sulla kyllä tosi hyvin, kun kuvista kattoo :) Oot muutenkin paljo parempi ratsastaja niin eiköhän se laukka sullakin mene hyvin :D
PoistaTuo hevonenhan laukkaa tosi hienosti! Ei kyllä uskois ihan heti, että tuo on exravuri. Aika hyvin on hevosta koulutettu! :)
VastaaPoistaUtteri osaa kyllä jo tosi hyvin laukata ex-ravuriksi! Kiitos koulutuksesta kuuluu omistajalle ja vuokraajille. Utterihan ei vielä talvella osannut laukata kuin vähäsen liinassa, joten se on siihen nähden tosi hyvin kehittynyt! :)
PoistaSulla ja Utterilla meni ihan hienosti, vaikka tipuit muutaman kerran : )
VastaaPoistaKiitos! :) eihän ne muutamat tippumiset haittaa, kunhan ei vaan satu :D
PoistaMut sannihan utterin koulutti hyppäämään ja laukkaamaan!
VastaaPoistaNiin vaikka Sanni olisi saanut Utterin ensimmäisiä kertoja laukkaamaan niin on muut vuokraajat ovat sitä koko ajan vieneet eteenpäin... Etenkin Pepita on vienyt Utteria eteenpäin esteillä ja laukassa. Ei ole ainoastaan Sannin ansiota, että Utteri osaa jo noin hyvin hypätä ja laukata...
Poista