tiistai 17. helmikuuta 2015

Muutoksia heppailuun...

Aloitetaanpa ensin näillä kuulumisilla. Olen saanut nyt muutamia hankintoja tehtyä. Passi ja kuvat on maksettu ja perjantaina lähdetäänkin ne hankkimaan. Kameralaukkukin on saatu vihdoin ja viimein hankittua sekä kesätyön hakulomake on laitettu menemään, joten sormet ja varpaat pystyyn, että saan kesätyön hankittua. Koulu on vienyt nyt tosi paljon aikaa ja voimat kuluvatkin suurin osin siihen panostamiseen ja lehdenjakoon. Senkään puolesta minulla ei ole ollut aikaa postailuun kuin ei myöskään materiaalin puutteen takia.



 Ratsastunnitkin ovat jääneet tosi vähille rahojen säästelyn takia ja välillä tuntuu ettei tallillakaan enää jouda käymään. Myös isoskoulutuksen tapaamiset ja muut siihen liittyvät tapahtumat vähentävät mahdollisuutta käyttää aikaa jonnekkin muualle, kuten blogiin kirjoittamiseen tai kavereiden kanssa oleiluun. Kiirettä on siis pitänyt, mutta onneksi tämä alkaa jo pikkuhiljaa rauhoittumaan, kun koulussakin on ennen hiihtolomaa pidettävät kokeet tehty, lukuunottamatta enkun koetta. Pian on kuitenkin loman aika ja pääsee vähän lepäämään tästä arjen hösellyksestä. Toivottavsti sitä ei sitten olla lomalla kipeenä, kun näyttää tämä jokavuotinen influenssa-aalto olevan nyt täälläpäin. Jospa sitä lomalla saisi jonkinlaista postaustakin tehtyä. Siirrytäänpä nyt kuitenkin siihen varsinaiseen uutiseen...


Hevospuolellakin tulee siis luultavasti tapahtumaan muutoksia, tällä kertaa positiivisia sellaisia. Olen ollut yhteyksissä erääseen henkilöön ja tällä hetkellä asian laita näyttäisi hyvälle. Eihän sitä kuitenkaan tiedä jos asia saakin yhtäkkiä käännöksen huonompaan suuntaan, mutta toivotaan ettei niin käy. Mitään en kuitenkaan lupaa ennen kuin asia varmistuu, mutta toivottavasti sen myötä blogiinkin saisi uutta aihetta ja intoa postailuun. Kyseistä asiaa en kuitenkaan vielä paljasta, vaan pidetään asia vielä parin viikon ajan mysteerinä. Silloin saan varmistuksen asiaan. Toivotaan kuitenkin, että kaikki menisi niinkuin pitäisi :) Koskaan ei nimittäin tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan...

  Kuvat eivät liittyneet postaukseen.



2 kommenttia:

- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!