keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Tunti auringonpaahteessa

Maanantaina olin tunnilla meidän tallin tankkerilla eli Latella. Pitkästä aikaa sain kuvaajan mukaan ja sääkin oli mitä parhain ratsastukseen! Oli todella kuuma ratsastaa, ja välillä pitikin pysähtyä hupparin hihat käärimään ylös. Ihanaa kun kesä tulee kohta! No niin, mennäänpäs sitten itse asiaan.

Kuvat ja video (C) Emmi Pylvänäinen





  Anni piti tällä kertaa tunnin, kun Hannele on lomalla. Ekalla puolikkaalla tehtiin oikeastaan vain pääty-ympyröitä ja ratsastus oli vähän tälläista "itsenäisempää ratsastusta"(mitä vertaa Hannelen tunteihin), Anni määräsi oikeastaan vain tahdin. Pitkästä aikaa päästiin myös enemmän laukkaamaan, kun Hannele ei meidän anna yleensä mennä kuin vain jonkun pitkän sivun laukkaa ja se on tosi tylsää. Muutenkin Hannelella on aika tylsät ja liian samanlaiset tunnit joka kerta... Nyt saatiin kuitenkin laukata ympäri kenttää molempiin suuntiin. Tosin minulla oli hieman vaikeuksia saada heti laukka nousemaan, mutta kyllä se sieltä ihan kiitettävästi useamman kerran sitten nousi :) Ärsytti vain, kun kaikki tuli koko ajan eteen...







Välikäyntien jälkeen tehtiin sellaista tehtävää, että L:n jälkeinen pitkä sivu (oikea kierros) mentiin lisättyä käyntiä, jonka jälkeen C:ssä siirryttiin harjoitusraviin. Harjoitusravissa tehtiin voltti R:ään ja sen jälkeen taas L:ssä käynti ja tehtävä taas alusta. Tämä tehtiin myös toiseen suuntaan. Muutaman kerran jälkeen olikin jo loppuverkkojen aika. Mentiin kevyttä ravia muutamia kierroksia molempiin suuntiin ympyröitä tehden.


 Tehtävä voi kuulostaa teistä aika tylsälle, mutta minusta tunti oli mukava ja meni ihan hyvin. Ihana kun pääsi vähän enemmän laukkaamaan. En ymmärrä miksi Hannele ei ikinä anna paljoa laukata... Istunta ei kyllä ole mitenkää ihana ja kädet nousi laukassa liian ylös. Noi mun ilmeet harhailee kans vähän misssä sattuu :D Late kuunteli hyvin pohjetta ja pidätteitä, mutta laukkojen jälkeen meinasi painaa vähän kädelle.



Miltä meno näyttää mielestäsi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!