Ensimmäinen kokonainen lukioviikko vierähti ohitse hurjaa vauhtia. Näiden 11 koulupäivän jälkeen olen kokenut lukion ihan mukavaksi paikaksi, vaikka läksyjä tuleekin paljon ja tunnit ovat pitkiä. Hiemanhan tuossa on totuttelua alkuun ollut, varsinkin näiden tuntien pituuden (kestävät 75 min.) ja oikealle luokalle löytämisen kanssa. Myös ihan uudet oppilaat ja opettajat tarvitsevat totuttelua. Onneksi "luokallani" ja samoilla tunneilla on tuttuja, joten ei ihan yksikseen tarvitse olla :) Lukio tuntuu niin kauhean sokkeloiselle :D Mukavaa lukiossa on myös se, että siellä saa mennä välitunneilla ihan minne haluaa, ilman että kukaan valittaa mitään.
Tosiaan opiskelu alkaakin nyt ihan kunnolla, kun yksi kirja on aina koealueena ja läksyjä tulee joka päivä (varsinkin matikasta) ja paljon. Kyllähän siihen aikanaan tottuu. Muutoksia tapahtuu myös muuallakin kuin vain koulun osuudelta.
Nimittäin myös hevostelupuolellakin ja blogissa. Päiviä vaihtuu ja uusia jutuja tulee kuvioihin... Aloitetaanpa vaikka sillä, että jatkossa käyn perjantaina Annen pitämällä aikuistentunnilla (oikeastaan se on vain koulutunti). Ihanaa olla vihdoinkin kunnon opetuksessa, kun en oikein tykännyt Hannelen tunneista. Perjantain tuntikin oli ihan kunnon kouluvääntöä ja siinäkö vasta hiki tulikin! Myös Utterin vuokrauspäivä on muuttunut sunnuntaiksi. Nämä muutokset johtuvat kahdesta syystä: En kerkeäisi enää maanantaisin tunnilla käymään ja perjantaisin oli vaikea saada kyytiä Paltaniemelle. Niin ja halusin tietenkin myös vaihtaa Annen tunnille.

Olen päättänyt myös aloittaa kisaamisen. Ainoastaan koulupuolella, sillä esteet eivät oikein ole se mun juttu. Tokihan minä välillä saatan Uterilla ihan huvikseen hypätä, mutta enpä oikeastaan muuten taida. Kylmällekin tuli nyt turvaliivipakko esteillä, niin enpä minä niitä oikeastaan edes voisi hypätä, kun en omista turvaliiviä. Kisahevokseksi ajattelin tuntihevosista Aidonia, tutummin Amppaa, sillä se on sellainen tosi tasainen, hyvin taipuva ja helppo hevonen.
 |
Aidon |
Blogin osalta tapahtuu ainoastaan sellainen pieni muutos, että en laita tänne enää kuvia muille vaan ne menevät nykyään valokuvausblogiini. Sinne pääset
tästä Muutamia muutoksia on siis tullut ja varmasti niitä vielä tuleekin edessäpäin. Niihin täytyy vain oppia sopeutumaan. Pitäkäämme tämä mielessämme. Mukavaa jatkoa vain kaikille!
Oon lueskellut blogiasi nyt hetken aikaa, niin olisi pari kysymystä. Millainen Utteri on hypätä? Monesti käyt ratsastamassa sillä ja mitä vuokraukseen kuuluu? Kuinka usein hyppäät sillä? Kauan oot vuokrannu sitä, ku jos se on raaka ja oot hypääny sillä jo kumminki 80-90? Monetko kisat oot sillä käynyt? Ja kuinka usein ratsastat sillä Ellulla? Mitä yleensä teet sillää ja hyppööttkö usein sillä? Monesti olet tippuny?
VastaaPoistaMukavaa, että olet jaksanut blogiani lueskella :) Minä itse en ole Utterilla vielä ollenkaan hypännyt, vaan vain toiset vuokraajat, enkä kyllään missään mainitse hypänneenikään Utterillla. En hirveästi aio sillä hypätä, kun esteet ei oikein oo se mun juttu. Olen vuokrannut Utteria noin puolisen vuotta. Utteri hyppää kyllä metrinkin (vai oliko se 105cm), jonka se on Pepitalla hypännyt. Se vain kehittyy niin äkkiä. Itse en ole sillä kisoissa käynyt, vain pepita kävi viime sunnuntain Utterilla ekat kisat. Eihän Utterilla koulukisoihin voi mennä, joten en tule käymään sillä kisoissa. Pepita keskittyy enemmän Utterilla hyppäämiseen, joten voit lukea Pepitan blogista (pepitan-blogi.blogspot.com) siitä tarkemmin. Ellu on Kylmllä vvain hoitoponini, ja siellä ei hoitajan tehtäviin kuulu ratsastus, eikä ylipäätään liikutuskaan. Olen muutenkin liian iso Ellulle, joten en sillä enää ratsasta. Välillä saatan sitä kumminkin juoksuttaa tai saatan saada ajaa sillä. Olen tippunut yhteensä 6 kertaa ja kaikki Utterilta, sillä sillä on niin epätasaiset askeleet ja ekaa kertaa laukatessa oli tasapaino vähän hukassa. Siitä voit lukea lisää Aina ei voi onnistua -postauksestani.
Poista