sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ensimmäistä kertaa

*Perjantai 11.9.*
Rahapulan takia jouduin olemaan taas kaksi viikkoa ratsastamatta. Seitsämäs päivä sain kuitenkin tilin ja yhseksäs päivä sain vielä synttärirahaa, joten pääsin taas tällä viikolla kaksi kertaa ratsastamaan. Menin Kylmälle 17 aikaan kuvaaman Emmin tuntia ennen omaa tuntiani. Tunnit piti tällä kertaa Jonna, kun Anne oli vielä reissussa. Olisin halunnut Duktin, mutta eräs toinen tuntilainen sanoi, etttä Anne on hänelle Duktin yleensä luvannut, joten en viitsinyt edes kysyä saisinko mennä Duktilla. En tiedä onko se jotenkin erikseen sovittu juttu. En tiennyt, kenelllä sitten menisin, joten Jonna ehdotti minulle sellaista hevosta, jolla en ole vielä kertaakaan aikaisemmin mennyt. Nimittäin Piknik g:tä. Suostuin hänen ehdotukseensa, sillä halusin kovasti testata millainen ratsastettava Gee oikein on.


Pikku g meni edellisellä tunnilla, joten hain koulusatulan ja vaihdoin itselleni varusteet ennen tunnin alkua. Edellisen tunnin loputtua vaihdoin Geelle satulan, säädin äkkiä jalustimet ja sitten vain selkään. Alkukäyntien jälkeen ruvettiin tekemään pitkillä sivuilla väistöjä, joissa etupää kulki uralla ja takapää uran ulkopuolella. Aluksi tehtävä oli hieman hakosessa, mutta sitten älysin sen. Gee tuntui tosi kivalle väistössä ja myötäsi mukavasti niskasta väistöjen aikana. Väistöt sujuivat mukavasti. Tämän jälkeen ruvettiin ottamaan kevyttä ravia. Tein päätyihin pääty-ympyröitä. Gee tuntui kivalle ja asettui hyvin kulmissa ja ympyröillä. Ravailtiin myös toisen suuntaan ja sitten oli välikäyntien aika.

Ratsastuskuvat (C) Emmi Pylvänäinen



    Aloitettiin tämän jälkeen ottamalla laukkaa ympäri kenttää. En osannut istua Geen laukassa ollenkaan! Pompin siellä, kun se oli  jotenkin sellasta... hmmm... lennättävää tai miten sen nyt ottaa. Jouduin aina välillä ottamaan käyntiin, kun siitä ei tullut yhtään mitään. Laukkojen jälkeen ruvettiin tulemaan kolmikaarista kiemurauraa harjoitusravissa tekemällä aina keskishalkaisijan kohdalla siirtymiset ravista käyntiin. Tämä meni ihan hyvin ja Geen ravikaan ei ollut mikään mahdoton istuttava. Mutta ei se kyllä ollut helpoimmastakaan päästä. Muutamien toistojen jälkeen tehtiin kolmikaarinen sillä tavalla, että ravi-käynti siirtymisten sijasta tehtiin ravi-laukka siirtymiset. Siirtymiset onnistuivat mielestäni mukavasti, vaikka hieman laukka-ravi siirtymisessä lähdin nojaamaan liikaa eteenpäin. Tälläisellä pienemmällä pätkällä laukka ei tuntunut hankalalle istua.




    Lopuksi otettiin vielä kevyttä ravia taas pääty-ympyröitä tehden, sen jälkeen loppukäynnit ja lopetettiin. Tunti oli mukava, vaikka oma istunta laukassa olikin jotain aivan kamalaa. Gee oli oikein kiva ratsastaa ja voisin sillä mennä useamminkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!