Vielä oli yksi päivä jäljellä. Nimittäin viimeinen työpäiväni! Väsymystä on kyllä riittänyt, kun on joutunut, joka aamu heräämään 5.20, jotta kerkeisi klo 7.00 töihin Paltaniemen uudelle hautausmaalle. Olen siis ollut kohta kaksi viikkoa kesätöissä siellä. Ihan mukavaa on työ ollut, mutta hellepäivinä ei ole ollut helppoa haravoida raskasta nurmikkoa tai kykkiä pensasaitoja monta tuntia leikkaamassa, kun polvet ovat muutenkin aina kipeät. Eikä kyllä nämä sateiset työpäivätkään minuun makuuni ole... Haravoinin lisäksi olen tehnyt muunmuassa seuraavia asioita: hoitanut hautojen kukkia ja lannoittanut niitä, pessyt ja putsannut hautakiviä, kitkenyt rikkaruohoja sekä leikannut pensasaitoja. Kaikkea sellaista pihahommaa. Polttanutkin olen itseni jo pariin otteeseen. Aurinkorasvaa sattui juuri silloin jäämään kotiin, kun aurinko paistoi. Hyttystenkin herkkuruokaa näytän olevan, kun joka paikka täynnä puremia... Työ ei siis sinänsä ole fyysiseati raskasta hommaa, mutta kyllä kahdeksan ja puolen tunnin päivä alkaa raskaalle tuntumaan siitä huolimatta ja varsinkin,vjos samaa hommaa tekee koko päivän... Onhan meillä kuitenkin yhteensä puoltoistatuntia työajasta taukoaikaa, joten hieman saa silloin levätä. Onneksi äiti on kuitenkin ollut apunani sen verran, että hän on jakanut suurimman osan lehdistäni keskiviikkoisin :) Ja onhan äiti tietenkin myös kuskannut minua töihin :D
Käydäänpäs hieman hevospuolenkin kuulumisia läpi. Elikkäs maanantaina käytiin Utterin omistajan kanssa hieman maastoilemassa ja sitä ennen viime torstaina kävin ratsastamassa hieman sileällä ja harjoiteltiin taas laukkaa. Mukavasti meni torstaina, paitsi että ensimmäisten laukkojen nostoissa oli hieman vaikeuksia. Yleensähän Utteri on nostanut vasemman laukan ihan vain parilla yrityksellä, jos ei jopa ensimmäiselläkin, mutta nyt se ei vaan noussut. Piti vähän aikaa sitä laukkaa sieltä kaivella ennen kuin lähti sujumaan. Olisikohan ollut noin 5-6 yritys, kun laukka vasta nousi. Siitä se lähti kuitenkin sitten sujumaan ja rauhallisesti taas mentiin :) Oikea laukka sen sijaan nousi heti esimmäisellä yrityksellä! Hieman ihmettelin tätä, että oikea laukka nousi niin hyvin, vaikka Utteri oli yksin kentällä. Eihän se tietenkään mikään paha asia ole! Hyvin nousi siis oikeat laukat ja pysyivät ylläkin jopa usean ympyrän ajan. Kiireistä se kyllä oli ja olikin täysi työ pysyä kyydissä, kun niin pienellä ympyrälläkin joutui laukkaamaan. Pitäisi saaada suurempi tila missä harjoitella laukkaamista niin olisi varmasti helpompaa. Maanantain maastoreissukin meni mukavasti, joten ei siitä sen enempää.
![]() |
valitettavasti ei ole parempaa kuvaa... |
Tällä viikolla en enää käy ratsastamassa, enkä ole tunneillekaan näillä näkymin menossa, kun rahatilanne ei tällä hetkellä ole siihen riittävä. Utterilla käyn taas ensi viikolla, mutta päivästä tai tekemisestä ei ole vielä tietoa. Ensi viikolla en varmaan vielä maneesilla pääse käymään, kun olisi tarkoitus siellä Utterin kanssa jossain välin käydä vähän laukkaa harjoittelemassa. Sen verran isompi tila on siellä kuin Paltaniemen kentällä. Viikonloppuna käyn tallilla Ellua hoitamassa ja Sunnuntaina kavereita kuvaamassa. Katsotaan, jos itsekin saisin jonkun kuvaamaan :) Ensi viikolla voisin tehdä kysymyspostauksen, kun se tuolla luonnoksissa odottaisi. Yritän saada sen mahdollisimman pian valmiiksi :) Mukavaa jatkoa ja nähdään taas ensi viikolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!