Hevosaiheiset:
Missä tykkäät ratsastaa (maasto, kenttä yms.)? Miksi?Tykkään mennä eniten kentällä. Kentällä on vaan jotenkin mukavampi mennä, kun voi olla ulkona eikä vain neljän seinän sisällä niinkuin maneesissa. Kentällä pystyy myös tekemään asioita monipuolisemmin kuin maastossa.
Mitä tykkäät tehdä ratsastaessa?
Tykkään kouluilla eniten. Esimerkiksi kahdeksikot, raviväistöt, laukkapysähdykset ja ylipäätään laukkaaminen on sellaisia juttuja mitä tykkään tehdä. Nämä asiathan toki vaihtelee riippuen siitä, millä hevosella menen, mutta yleensä kaikilla hevosilla tykkään mennä koulua.
Mitä tykkäät tehdä heppojen kanssa, jos et ratsasta?
Kärryillä ajaminen, irtohyppyytys ja juoksutus on mun lempihommia ratsastuksen lisäksi :)
Korkein esteesi?
90cm
Tärkein hevonen?
Piti vähän aikaa miettiä... Taidan sanoa Ellu, kun olen sitä niin pitkään hoitanut, niin siitä on tullut mulle tosi tärkeä <3
Lemppari hevosesi?
Ellu on kyllä paras! <3
Kuinka kauan olet hoitanut Ellua?
Noin 4 vuotta.

Ainoastaan palava halu päästä hevosen selkään. Olen ollut ihan pienestä pitäen heppahullu ja aina unelmoin, että pääsisinpä ratsastamaan. Se oli silloin suurin haaveeni. No, pääsin sitten joskus nuorempana muutaman kerran hepan selkään. Siitähän se halu vaan kasvoi! Vinguin äidiltä, että pääsisin tunneille edes joka toinen viikko ja sitten hartain toiveeni toteutui :)
Kuinka usein käyt viikossa tallilla?
Yleensä 3-4 kertaa viikossa, kesälomalla olen parhaimmillaan joka päivä tallilla :D
Minkä tasoinen mielestäsi olet ratsastajana?
Helppo C tasoinen ja esteillä joku 50cm.
Vahvuutesi ja heikkoutesi ratsastajana?
Vahvuuteni: olen rauhallinen, en pienestä säikähdä tai pelkää ja osaan olla topakka.
Heikkouteni: ärsyynnyn aika nopeasti, jos hevonen on muuli päällä tai jokin tehtävä ei meinaa onnistua.
Kuinka löysit vuokriksesi?
Kavereiden kautta. Kuulin kavereiltani, kun he olivat käyneet testaamassa paria hevosta, pyysin heiltä omistajan nimen ja he sanoivat, että voin ottaa Facebookissa yhteyttä. Siinä sitten kävin Utteria testamassa kerran ja aloitin vuokraamaan :D
Mitää hyvää ja mitä huonoa on Utterissa?
hyvät puolet: reipas, tykkää yleensä tehdä töitä, kiltti ja ei ole mitenkään erityisen säikky.
huonot: kauhea ravi, kuumuu aika helposti ja on välillä vähän liiankin reipas.
Ootko hypännyt tai mennyt Utterilla ilman satulaa?
En oo vielä hypänny, mutta ilman satulaa olen kyllä mennyt pari kertaa.
Onko sinulla erityistä väri- tai rotusuosikkia hevosissa?
Kimot Arabit on täydellisiä <33
Minkä ikäsenä alotit ratsastuksen ja missä?12 vuotiaana Kylmän tallilla
Esteet, koulu vai maasto?
Koulu of course. Olen nykyään kouluratsastaja.
Millainen on unelma hevosesi?
Sellainen kimo arabitamma, joka saisi hiukan kuumua, siinä olisi haastetta tarpeeksi, muttei liikaa. Luonnetta saisi löytyä ettei olisi vain sellainen "mamman nössykkä", joka tekisi kaiken mitä pyydetään. Hevonen olisi mahtava kouluratsu, reipas, herkkä ja tottelevainen. Osaisi myös hypätä, eikä säikkyisi maastossa tai paljon muutenkaan. Se olisi todella kiltti, eikä koskaan potkisi tai purisi.
Minkä hevosen/ponin haluaisit tavata ja mahdollisesti ratsastaa sillä, miksi?
Tottakai jollain maailmanhuipulla kouluratsulla ois mahtavaa päästä ratsastaa, kun saisi kokeilla tosi osaavaa hevosta. Se olisi varmasti mahtavaa. Ei mulla oikeastaan ole mitään tiettyä hevosta, minkä haluaisin tavata.
Muut:
Jos saisit olla päivän ajan jokin eläin, mikä olisit, mitä tekisit ja miksi olisit juuri se?Olisin gepardi. Saalistaisin hurjana toisia eläimiä, juoksisin villinä ja vapaana niin lujaa kuin vaan pääsee, kiipelisin kaikkialla jne. Olisin gepardi, koska haluaisin kokea millaista on olla hurja ja tosi nopea peto. Ei toiset saisi ihan heti kiinni kun painelisi satasta menemään.
Jos saisit taikavoiman, minkä ottaisit?
Näkymättömyys, koska sitten voisi aina vain mennä ja tehdä kaikkea mitä nimenomaan ei saisi tehdä. Kukaan ei sitten huomais mitä tekis :P Vois vaan pöllii kaupasta kaiken eikä kukaan sais koskaan kiinni :`D
Mitä ajattelet äärettömyydestä?
Siellä ei yksinkertaisesti ole yhtään mitään.
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen kirjaimesta "i" ?
Isä.
Millainen olisi unelmiesi koti?
Sellainen kunnon lukaali. Suuri omakotitalo, jossa olisi paljon piha-aluetta, oma talli ja laitumet, pihalla olisi oma uima-allas (ja miksei sisälläkin), koiralle oma agilityrata ja puutarha. Sisätilat olisivat avarat ja valoisat. Kaikilla olisi oma huone, talossa olisi ylä-ja alakerta, molemmisss oma wc, kylpyhuone ja sauna. Talossa olisi iso parveke, se olisi vaaleanpunainen tai -sininen ja ennenkaikkea iso.
Missä maassa haluaisit asua?
Jossakin lämpimässä ja kauniissa maassa esim. Espanjassa.
Jokin tulevaisuuden suunnitelma?
Aion ruveta kisaamaan koulua.
Lempi jäätelösi?
Ei oo oikein lempparia, kun on niin monta hyvää :D Mutta esim. suklaajäätelöt on hyviä.
Lempi aineesi koulussa?
Kuvis, mutta jos ei lasketa valinnaisia niin Kemia.
Viime todistuksen Ka?
8.75
Vahvuutesi ja heikkoutesi ihan ihmisenä?
Heikkoudet: olen kärsimätön ja suutun aika helposti
Vahvuudet: en luovuta helposti tai masennu, jos jokin ei onnistu. ~Aina ei voi onnistua~ motolla mennään!
Missä olet hyvä?
Osaan jotenkin piirtää ja koulussa ainakin kemissa olen hyvä.Voisin sanoa myös olevani hyvä toimimaan erilaisten hevosten kanssa.
Missä olet huono?
Laulamisessa, toisinaan sellaisissa tehtävissä, jotka vaativat älyttömästi kärsivällisyyttä, englannissa
Minkä ikäisenä opit puhumaan? Entä kävelemään?
Opin puhumaan noin 2,4 vuotiaana ja kävelemään opin noin 1,2 vuotiaana.
Monenko aikaan heräät aamuisin lomalla? Monelta menet nukkumaan?
Se vähän vaihtelee. herään 6-10 välillä ja nukkumaan menen 21-24.
Oletko aamuvirkku vai valvotko usein myöhään?
Enemmän voisin pitää itseäni aamuvirkkuna, vaikka en hirveän aikaisin herääkään, mutta en ole aamulla kauhean väsynyt (yleensä).
Minkä värinen sun hammasharja on?
Vaaleanpunainen
Oletko koskaan päässyt eläinlääkärin mukaan katsomaan millaista se työ on, kun eläinlääkäriksihän sinä halusit?
En valitettavasti ole :( Yhdeksännenluokan TET:ssä yritin kyllä päästä, mutta ainakin kolmessa paikassa, jonne soitin oli liikaa harjoittelijoita, joten eivät ottaneet...
Mikä on mielestäsi onnistunein piirroksesi? (Kuvaa?)
Ehkä se on tämä, muuten paitsi noi korvat ja silmä voisi olla vähän hienompi. Paperi meinas revetä korvien kohalta, kun kumitin liikaa :`D
Oletko ainut suvustasi joka tykkää/osaa piirtää? Entä kaveripiiristäsi?
Suvustani löytyy isän puolelta hänen siskonsa tyttö eli minun serkkuni, joka osaa piirtää TOSI hyvin (ainakin tuhat kertaa paremmin kuin minä!!). Muita ei suvussa oikein ole, jotka osaisivat tai tykkäisivät piirtää, eikä vissiin kaveripiirissänikään.
Mitä sulle kuuluu? 8)
Hyvää. Vähän tylsää meinaa olla ja haluaisin ratsastamaan, mutta muuten on mennyt oikein mukavasti :)
Oletko hyvä laulamaan?
En oikeastaan, mutta jotkut korkeat laulut tuntuvat helpoilta (esim. Mansikkamäki). Äiti kyllä sanoo, että lauloin tosi hyvin juuri tuon Mansikkamäki -biisin, mutta omasta mielestäni en osaa kyllä laulaa. Sen takia laulan tosi harvoin muiden kuullen.
Mikä on suurin unelmasi?
Selviytyä kunniallisesti lukiosta, jonka jälkeen pääsisin yliopistoon ja eläinlääkäriksi. Sitten voisin hankkia omia hevosia ja oman tallin. Voisin hoitaa hevoset aina itse, kun ajatuksena olisi valmistua hevoseläinlääkäriksi.
Missä näet itsesi viiden vuoden päästä? Entä kymmenen?
Hmmm... Viiden vuoden päästä olen joko Helsingin yliopistossa tai Viron yliopistossa opiskelemassa (toivottavasti), asun yksin ja olen köyhä opiskelija. Kymmenen vuoden päästä olisin juuri valmistunut eläinlääkäri, joka etsii töitä ja asuisin Helsingissä :)
Uskotko Jumalaan?
Uskon.
Hyviä puolia luonteessasi?
Olen luotettava, auttavainen ja ystävällinen.
Huonoja puolia luonteessasi?
olen kärsimätön, suutun helposti ja sanon asioita välillä ennen kuin ajattelen.
Unelma-ammattisi? Miksi juuri se?
Eläinlääkäri (oikeastaan hevoseläinlääkäri), koska olisi aivan mahtavaa pystyä itse auttamaan eläimiä hengenhädässä, parantaa niiden tauteja ja ylipäätään pystyä pelastamaan eläinten henkiä. Onhan siinä toki omat huonot puolensakin, kuten eläinten lopettaminen, mutta se olisi silti aivan ihana ammatti, kun olen muutenkin niin eläinrakas. Oikea unelmatyö.
Valinta kysymykset:
Perustelut!Kesä/talvi
Kesä, koska talvella on liian kylmä ja kesällä voi tehdä paljon enemmän hauskoja juttuja, kuten uittaa hevosia.
Aamu/ilta
Aamu, koska aamulla on vielä koko päivä edessä ja on vielä aikaa tehdä jotain.
Kahvi/tee
Kahvi, se on vaan parempaa kuin tee
Tv/tietokone
Tv, sillä lähes kaikki asiat joihin tarvitsee nettiä teen käänykällä. Tv:stä on mukava katsella ohjelmia, jos on tylsää.
Keittiö/olohuone
Olohuone, koska siellä on mukava löhöillä ja siellä on viihtyisämpää, kuin keittiössä.
Koirat/kissat
Koirat, sillä ne ovat ihanampia ja niiden kanssa voi tehdä paljon enemmän kaikkea, toisinkuin kissojen. Kissat ovat kyllä ihania rapsuteltavia, mutta itse pidän enemmän sellaisista eläimistä joiden kanssa pystyy touhuamaan kaikenlaista.
Elokuvat/sarjat
Elokuvat, sarjoista minulla jää monesti osia välistä ja silloin niitä on ärsyttävä katsoa, kun ei tiedä mitä viimeksi tapahtui.
Lande vs kaupunki?
Toisaalta Lande, koska siellä on rauhallisempaa, mutta kaupungissa on kaikki kaupat yms.. Ehkä kuitenkin valitsen mieluummin kaupungin.
Karkit vs suklaa?
Miten niitä voi verrata toisiinsa, kun suklaakin on karkkia?
Tennarit vs korkkarit?
Tennarit, korkkareilla ei jaksa kävellä pitkään ja tennarit ovat mukavammat jalassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!