sunnuntai 12. heinäkuuta 2015
Kuvaamassa ja raviradalla
Sunnuntaina ei pitkään nukuttu, kun samalla viikolla herätty aikaisin töihin. Niimpä olin puoli 10 aikaan tallilla, sillä lupasin kuvata Emmiä ja Pepitaa, kun he hyppäävät Kylmällä Raisulla ja Utterilla. Siivosin karsinan ennen kuin tytöt tulivat. Autoin heitä hevosten kanssa ja sitten he pääsivät hyppäämään. Tunnin ajan kuvailin heitä ja tytöillä meni tosi hyvin! Sen jälkeen lähdin Emilian, Utterin ja Callen omistajan mukaan. Hoidin Utterin Emilian luona ja sen jälkeen rupesin Callea laittamaan valmiiksi hiittiä varten. Kerättiin tavarat mukaan, lastattiin Calle traikkuun, nostettiin aika raskaat kärryt traikun perään ja sitten vain raviradalle! Raviradalla tein sellaisia pieniä honmia, kuten irrotin Callen siitä kopista, missä hevonen laitetaan valmiiksi, autoin Emiliaa varustamaan Callen laitoin shekin kiinni ja irrotin sen ennen loppuhölkkäilyjä. Ja tietnkin kuvadin. Hienosti meni Calle ja yhdessä välissä aika kovasti. Calle painoi kuulemma hirveästi kädelle, joten jos sillä olisi ollut kunnon kengät olisi voitu mennä ihan älyttömän lujasti. Siinä sitten Emilian lopeteltua huuhdeltiin Calle, laitettiin loimi, juotettiin ja takaisin kotiin. Menihän minulla tuolla Emilian mukana hevosten hoitamisessa yms. yhteensä noin 5 tuntia :D Kotona otettiin varusteet pois ja kylmättiin jalat. Calle vietiin takaisin pihalle ja sitten käytiin jätskit ostamassa ja Emilia nakkasi minut takaisin Kylmälle. Oli pakko käydä pyörä hakemassa ennen kuin pääsin itsekin kotiin. Mukavaa oli Emilian mukana, kun välillä pääsi vähän ravipuolen homminkiin tutustumaan. Vaihtelu virkistää :D Ensi kerrallakin voisin kyllä Emilian mukaan lähteä :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
- Kommentit hyväksytään ennen niiden julkaisua, jotta pystyisin vastaamaan kaikkiin kommenteihin
-Blogissa ei julkaista toisten sivujen mainostekstejä, joten sellaisia on turha laittaa tulemaan
- Kommenttien tulee olla asialisia
- Kysyä saa, jos vain on jotain kysyttävää :)
- Ehdotuksiakin saa laittaa aina tulemaan!